Extime, ajanottoikkunan säätäminen

Viimeksi muutettu 18.10.2017/JTu
Takaisin ExTimen ohjeiden sivulle

Sisällys:


Perus juttu

ExTimen perusnäytössä ei ohjelman käynnistyessä ole mitään muuta kuin yläosan menut, pikakuvakkeet ja alaosan tilaruudut näkyvissä. Kellolaitteilta ja näppäimistöltä tulevat ajat ilmestyvät näytön vasempaan reunaan ja numeron mukaan haettujen kilpailijoiden tiedot sovitellaan näytön keskelle ja oikeaan reunaan, kullekin urheilijalle varataan yksi rivi. Näyttöä voi tarvittaessa rullata alaspäin, mutta suosittelen pitämään näyttöä mahdollisimman tyhjänä.

Kuuluttajalle on hyvä varata oma PC:nsä tilanneseurantaa varten ja siinä voi pitää ajanoton seurantalokia auki, niin kuuluttajalla pysyy tietämys viimeisistä maalitapahtumista.

Ajanoton perusnäytöllä näkyvien tietojen paikkaa ja fonttia voidaan säätää, samoin kuin tapahtuman lajista riippuen myös taustan tai tekstin väriä. Näin saadaan esimerkiksi lähtöviikseltä tulevat virheajat ja valokennon ajat näkymään eri väreillä, myös väliajat, jos niiden syöttöön käytetään esimerkiksi painonappia tai joystickiä. Näytettävät tiedot on ennalta ohjelmoitu, niiden lukumäärää ei voi lisätä, mutta niitä voidaan poistaa näkyvistä. Loppuajan ja sijoituksen paikalla näkyy väliaika ja sijoitus, jos väliaikoja kisassa otetaan.

Keskitytään ensiksi näytön tietosisältöön ja tietojen paikkojen hienosäätöön.

Takaisin ohjeen alkuun

Kilpailijasta näytettävät tiedot

Näyttöä säädetään Säädöt/Perusnäytön tietosarakkeet-kohdasta löytyvällä ikkunalla, jossa näkyvät  tietojen alkusarakkeet ja pituudet sekä laskettu loppusarake.

Käytettävä fontti ja sen keskimääräisen merkin leveys pixeleinä näkyy myös. Ihan alimpana on aikaleimojen tarkkuden esittämiseen neljä vaihtoehtoa, esimerkissä käytän kymmenesosia, varmaankin se on käytännöllisin.

Lisenssinumeron kohdalta puuttuu rasti, sitä en siis halua omassa ajanoton perusnäytössäni näkyvän.

Näytä rivi-napilla esiintulevat sarakepositiot. Ne tulevat aktiivisena olevan rivin tilalle, joten ota ennen näytön säätöä sopivat kilpailijat näyttöön ja aseta aktiivinen rivi eniten tietoa olevan kilpailijan alapuolelle, jotta saat sarakepositiot mukavasti näkyviin.

Ja taas esimerkki valaisee:

Kuvassa näkyvät käytettyjen sarakkeiden alkukohdat, 21 kilpailunumerolle, 28 nimelle, 50 seuralyhenteelle, jne. Muutetaan tilannetta vähän, siirretään sijoitus tuloksen jälkeen ja muita tietoja vähän oikealle, ja katsotaan tilanne uudelleen:

Näyttö kelpaa, asetukset talteen ja ajanottoon. Huomaa, että kilpailunumeron alkuun tulee tähti(*) merkki, jos kilpailija on poisjäänyt tai keskeyttänyt. Suhteellista fonttia käytettäessä säätö on hiukan hankalampaa, mutta lopputulos on sitten onnistuneempi. Ikääntyneempikin ajanottaja tai kuuluttaja näkee ruudun tiedot paljon paremmin, kun fontin kokoa kasvattaa. Vai mitä:

Näytön asetukset ovat tallessa Extime.ini-tiedostossa. Kaikkia urheilijan tietoja ei tähän näyttöön voi saada, ennemminkin etukäteen ohjelmoiduista tiedoista voi estää jotain näkymästä ja niiden keskinäistä järjestystä voi vaihtaa.

Lohkossa [Aikarivi] määritetään näytön tiedot, ensimmäisenä on tiedon numero (niistä on täällä erillinen selostus) ja sitten on ruudun sarake, johon tieto kirjoitetaan sekä kirjoitettava merkkimäärä. Kauttaviivojen jälkeen on selitystekstinä tiedon sisältö.  Älä mene muuttamaan tietoja teksturilla ExTime.iniin, vaan käytä aina yllä esitettyä ikkunan räätälöintinäyttöä.

Tietojen keskinäisellä järjestyksellä ei ole väliä, sarakenumero määrää paikan. Ruutu on jaettu noin 200 sarakkeeseen, sarakeen leveys vastaa merkin x tarvitsemaa leveyttä. Suhteellista fonttia käytettäessä merkkien leveys vaihtelee jopa kuusinkertaisesti (M on leveä ja i on kapea). Tästä leveysvaihtelusta johtuu ruudun sarakkeiden keskinäinen heiluminen, jos tietojen paikat on asetettu kovin ahtaasti. Tällöin leveä tieto menee seuraavankin tiedon sarakkeille ja tämän jälkimmäisen tiedon alku siirtyy sitten sitä seuraavaalle tiedolle varatulle sarakkeelle. Esimerkki valaisee:

Tässä kuvassa näkyy, miten ylimmällä kilpailijalla näkyy lähtöaika ja sarjatunnus tarkoitetuilla sarakkeilla, mutta muilla kilpailijoilla jo oleva maaliaika ulottuu lähtöajan alkusarakkeelle, joten niillä lähtöaika menee sarjatunnuksen kohdalle. Näyttö on Keuruun sprintistä, siksi ajat ovat sadasosina.

Takaisin ohjeen alkuun


Värien säätäminen

Kuten alussa kerroin, perusnäytön värejä voidaan säätää tapahtumien lajien mukaan. Määräävin tekijä on kiinnitetyn ajan laatu, onko aika:

Jos aikaa ei ole vielä kiinnitetty kilpailijalle, ExTime katsoo ajan kanavaa, onko aika tullut:

Allaolevassa esimerkissä on kaikki hyväksytyt loppuajat merkitty vihreällä taustalla, peruutetut (X, siis joltain peruutetut) harmaalla, väliaikaa esimerkissä esittävät (B) punaisella tekstillä ja varsinaiset valokennolta tulleet loppuajat (1) sinisellä tekstillä.

Pidä kuitenkin kohtuus värimaailmassa, tiukassa ajanottotilanteessa väreistä on apua, itse käytän lähtö- ja maaliajoille eri väriä, näin uskon vahinkojen määrä minimoituvan. Samoin kaikki hyväksytyt (=käsitellyt) ajat näytän vihreällä taustalla, ne siis OK.

 

Näytön väri säädetään yksinkertaisesti merkkaamalla haluttu tapahtumatyyppi aktiiviseksi ja painamalla sitten hiiren oikeaa näppäintä. Esiintulevasta alimenusta valitaan sitten joko Tekstin värin vaihto tai Näytön taustavärin vaihto, jos taustaa halutaan muuttaa. Siinä se. Asetukset menevät talteen extime.ini-tiedostoon, josta ne aina ExTimen käynnistyessä haetaan.

Tässä esimerkissä vaihdoin B-aikakanavan tekstin väriä, vanha väri (punainen) näkyy oikean puolen kuvassa perusvärit-kohdassa mustalla viivalla kehystettynä.

Ja eikun kokeilemaan. Mutta hakekaa kompromissi, jos samaa konetta käyttää moni vahva persoona (kuten Kokkolassa).

Takaisin ohjeen alkuun 


Mitä ohjeesta puuttui tai oli huonosti sanottu ? Kommentoi Facebookiin, muutkin näkevät.

Takaisin ExTime-sivulle